Mietin pitkään miten ja mihin tyhjennän kaiken sen tekstimäärän joka päässäni liikkuu.Tietysti olisi mahdollisuus kirjoittaa facebookin kaikkien luettavaksi. En vain halua julkiseksi kaikkea mitä kirjoitan, en siksi että minulla olisi jotain salattavaa tai että saattaisin itseni naurun alaiseksi. Kirjoitan ainoastaan pakottavan tarpeen sanelemana en siksi että joku niitä lukisi,julkisessa kirjoittelussa on aina olemassa vaara että loukkaat ulkopuolisia tahtomatta tai tiedostamatta. En ole mikään sanaseppo tai kirjailija vaan ihan tavallinen mies jonka on jotenkin tyhjennettävä päänsä. Toki minulla oli vihko jossa oli satakunta runoa, riimityksiä,satuja ja laululun sanoja kirjoitettuna jota visusti piilottelin ettei kukaan lukisi sitä. Vihkonen joutui kuitenkin valitettavasti vääriin käsiin aiheuttaen minulle negatiivisen kokemuksen joten tuhosin sen ettei niitä voisi julkaista. Jatkaan kuitenkin jälleen kirjoittamista ja riimitystä vaikka niitä ei koskaan julkaista. Minulla on koossa niin paljon käsin kirjoitettua tekstiä etten jaksaisi sitä kirjoittaa puhtaaksi, siinä syy että päätin avata tämän blogin joskaan en tiedä julkaisenko täällä kovin paljon tekstiäni. Julkaisen tässä yhden riimin jonka kirjoitin vuosia sitten,se oli tilanne joka suisti minut hetkeksi täysin raiteiltani tapahtuma hetkellä, se menee näin:
Tarinoista täyttyvät sivut nämä,sattumaa on myös tarina tämä.
Vain yksi on ihminen sydämessä mulla, jonka rakkauden soisin luokseni tulla
Hän ei vain jaksa,ei kykene rakastaa,sydämensä kylmää sitä pakastaa
Välittävänsä vannoo tärkeenä pitää, vaan kaikki se puuttuu josta rakkaus itää
Yksin elää ei suhdetta voi, hetkessä tässä ei ilonlaulu soi.